
(23.5.2013) OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
Pellon peruskoulu asetti alkuviikosta kännykkäkiellon oppilailleen. Koulu ilmoitti, että kännykkää ei saa käyttää eikä edes pitää hallussa tunneilla.
”Aivan hullu päätös. Puhelinta voi tarvita, jos ilmoitan äidille, että menenkin koulun jälkeen kaverin luokse”, koululainen Ella Seikkula miettii.
Kiellosta kertoi ensin Lapin Kansa.
Pellon koulun oppilailleen langettama kännykkäkielto on kuitenkin laiton. Opettajien ammattijärjestön kehittämispäällikön Nina Lahtisen mukaan oppilaitoksella ei ole laillisia perusteita kieltää puhelimia.
”Kännykkää ei ole luokiteltu vaaralliseksi esineeksi”, Lahtinen sanoo.
”Laki ei kiellä sen hallussapitoa. Yksittäisen koulun säännöt eivät saa olla ristiriidassa lain kanssa.”
Koulun rehtori Tarja Konola-Jokinen perustelee kieltoa kiusaamisen estämisellä. Oppilaat ovat hänen mukaansa kiusanneet toisiaan älypuhelimilla sosiaalisessa mediassa.
”Oppilashuoltoryhmän kanssa käsittelimme vastaukset ja päädyimme ratkaisuun, että koulupäivien aikana ei kännykkää saa käyttää eikä pitää hallussa. Myös vanhemmat ovat olleet kiusaamistapauksista yhteydessä koulukuraattoriin ja terveydenhoitajaan”, Konola-Jokinen totesi Lapin Kansassa.
Lahtinen ottaa kantaa rehtorin sitaattiin. Hänen mukaansa kiusaaminen ei ole riittävä peruste puhelimien yleiselle kieltämiselle, vaan kiusaamiseen on puututtava muin keinoin.
Kännykän räpläämisen tai siihen puhumisen sen sijaan voi estää.
”Oppilaan voi poistaa luokasta, jos hän aiheuttaa häiriötä”, Lahtinen sanoo.
AaaPee
23.5.2013 at 16:05
Miksi koulukiusaamisen poistaminen koulusta on niin vaikeaa? Tai ei se ole, jos se halutaan poistaa. Tässä kyseisessä tapauksessa ei ole haluttu tehdä kaikkea niitä toimenpiteitä joilla olisi tämä ikävä lieveilmiö olisi poistettu.
Koulu on täysin epäonnistunut niissä pyrkimyksissä joilla koulukiusaamista oisi voitu estää. Nyt sitten lähdettiin ”pakokauhun” vallassa tekemään ratkaisua, joka ei todellakaan ollut se oikea. Koulu on rehtorinsä näköinen ja toimii siten miten rehtori haluaa sen toimivan. Ei hyvältä näytä Pellossa.