
(18.10.2014) Kiusattu lapsi, kelpo suojakilpi
Mikä auttaa lasta, joka ei saa nukuttua, kun edessä on taas uusi koulupäivä yksin, hyljeksittynä, itkua pidätellen; kun ei pysty käsittämään, miten on ilman omaa syytään joutunut pilkan, poissulkemisen, lyönnin kohteeksi?
Tietysti se, että mahdollisimman moni aikuinen vertaa omaa kohtaloaan työelämässä, julkisuuspelissä ja sosiaalisessa mediassa koulukiusatuksi tulemiseen.
Me täällä mediassa olemme olleet taas koulujen alkamisen kunniaksi huolissamme siitä, että lapsi, koulu, kiusaaminen.
Lapsen hätä on lohdutonta katseltavaa, koska ulkopuolelta sille ei voi tehdä oikein mitään, eikä se häviä sillä, että valaisee lasta mietelmillä, kuinka huomenna on uusi eilinen, koska juuri se on lapsen suurin pelko.
Onneksi koulukiusaamisen keskipisteiksi ovat lasten sijasta nousseet aikuiset, koska me osaamme artikuloida tunteitamme lapsia herkistyneemmin.
Siksi me olemme lasten hädän kunniaksi kirjoittaneet lukuisia itseämme liikuttavia kertomuksia siitä, että meitäkin kiusattiin pieninä, tsiigaa mun henkisiä haavoja, mutta tässä sitä nyt vain ollaan, ratsastamassa teidän kohtalollanne, kaikki johtuu varmaan mun erikoislaatuisen vahvasta luonteesta.
Viikon alkupuolella ohjaaja ja taannehtiva kokoomuspoliitikko Tuukka Temonen antoi etsintäkuulutuksen.
Temosen yrityskonsulttiystävälle oli tehty parodiset nettisivut ja parodinen Twitter-tili.
Jotta kansanmurhat eivät koskaan unohtuisi, äskeinen on toistettava: Konsulttiystävää oli parodioitu.
Iitin sheriffi Tuukka Temonen julisti Facebook-sivullaan palkitsevansa 5 000 eurolla sen, joka saa selville parodiatilien pitäjän.
Koska rakastuminen omaan moraaliin on yhteisöllisyyden nimissä rohkaistavaa käytöstä, Temosen sivuilla Temosta kiitettiin selkärankaisuudesta.
Sitten tapahtui jotain odottamatonta ja varsin epämiellyttävää. Eräs Temosen etsintäkuulutuksen kommentoijista piti Temosen uhoa naurettavana ja oli sitä mieltä, että julkiseen esiintymiseen kuuluu myös julkinen kritiikki.
Ei kuulu. Oli otettava lapset apuun, ja vielä kaksinkertaisesti.
Ensin uuden ajan aggromoralisti Temonen toivoi häntä kritisoineelle henkilölle kiusatuksi tulemisen kohtaloa, minkä jälkeen Temonen kirjoitti: ”mene myös tonne yläasteelle sanomaa sille koulukiusatulle, että mitä sä siinä itket. Sähän olet ruma ja läski ja on ihan ok, että sua kiusataan.”
Kiitos lapset, että olette olemassa. Kiitos, että teitä kiusataan. Me voimme kiivetä teidän hartioillenne, jotta oma tuskamme loistaa kirkkaammin.
Kiitos lapset, kiitos. Julkinen keskustelu aikuisen valinnoista on nyt rikos, koska jossain on lapsi, joka pelkää ja jonka voi nostaa suojakilveksi aina kun aikuiseen voi osua.
Jyrki Lehtola, kirjailija ja käsikirjoittaja
KIRJOITA KOMMENTTI: