Olet tässä:  / Ammatillinen koulutus / Lukio / Peruskoulu / Uutiset 2015 / (17.11.2015) Göteborgissa muslimit vaativat koulutytöille huiveja

(17.11.2015) Göteborgissa muslimit vaativat koulutytöille huiveja

koulu_huivi

Göteborgissa kehitysmaamuslimien ote ihmisistä kiristyy. Arviolta 10- 15 hengen joukko nuoria muslimimiehiä tunkeutui viime kuussa Polhemsin kouluun ja kulki luokasta luokkaan vaatien tytöille huivia.

– Tytöillä pitää olla huivit päässä, porukka huusi nuorille ja ehtivät käydä räyhäämässä ainakin kuudessa eri luokassa.

Erään luokan opettaja yritti poistaa miehet koulusta onnistumatta siinä ja miehet jatkoivat mesoamista huiveista.

On merkittävää, että kukaan miehistä ei käynyt kyseistä koulua tai eivät ole edes olleet oppilaina siellä. Koulu on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Göteborgin kaupunki on muutenkin menettänyt otteensa koululaitoksesta. Kouluissa värvätään kehitysmaanuoria isikseen ja tietojen mukaan moni nuori onkin lähtenyt Syyriaan. Kaupungilla on erilaisia toimia, joita tehdään jos huomataan radikalisoitumista. Angeredin koulun rehtori Sven- Erik Berg kertoo, että he ottavat yhteyttä poliisiin ja sosiaalitoimeen, jos huomaavat isis- sympatioita oppilaissaan.

Tästä alkuperäiseen uutisen

1 kommentti

  • Veikko P.

    / Vastaa

    Miksi tällaista siefetään. MIksi nuo räyhääjät eivät ole karkoitettavien joukossa? Miksi muslimien annetaan rauhassa häiritä, öykkäröidä ja tehdä pahoja tekoja kantaväestöä kohtaan? Pelkäävätkö päättäjät niin paljon rasistiksi leimautumista, että ovat valmiita uhraamaan oman kansansa!

Vastaa käyttäjälle Veikko P. Peruuta vastaus

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi