Olet tässä:  / Arkisto 2009 / Köyhyys / Peruskoulu / (14.1.2009) Koulupoika otti ylimääräisen kalapuikon – Koulu kutsui poliisit!

(14.1.2009) Koulupoika otti ylimääräisen kalapuikon – Koulu kutsui poliisit!

kalapuikkoja

Ylimääräisen kalapalan ottamisesta puhjennut kriisi kärjistyi mellakan partaalle Vantaankosken yläasteella viime viikolla. Tilannetta selvittämään kutsuttiin poliisi.

Tapahtumien vyöry lähti liikkeelle ruokalan jonosta viime torstaina noin kello 11 aikoihin. 13-vuotias koulupoika otti lautaselleen neljä kalapalaa. Se oli väärin, sillä normiannokseen olisi saanut ottaa vain kolme.

Emäntä huomautti ylimääräisestä palasta pojalle ja vaati tätä pistämään yhden takaisin.

– Poika sanoi, että eihän sitä voi pistää takaisin, kun se on jo ihan muusissa ja kastikkeessa, pojan äiti kertoo.

 

Pian paikalle tuli sananvaihtoa seurannut opettaja, joka tarttui päättäväisesti poikaa olkapäästä kiinni. Kontaktin tiimellyksessä tarjotin antimineen lennähti lattialle. Opettajat vaativat poikaa siivoamaan jäljet. Poika kieltäytyi. Tästä rangaistukseksi poikaa ei enää päästetty ruuanottoon.

Seuraavaksi poika meni luokkansa kanssa kotitalouden tunnille.

– Kuraattori tuli kahdesti hakemaan luokasta Aleksia, mutta tämä ei lähtenyt mukaan.

Kolmatta kertaa varten koulu otti käyttöön järeämmät aseet. Opettajanhuoneesta soitettiin paikalle poliisipartio.

Vantaan poliisi sai ilmoituksen häiriötä aiheuttavasta koululaisesta. Oppilas istui luokassa muiden oppilaiden keskellä. Poliisin mukaan poika lopulta lähti.

Poliisipartion saapuminen kouluun sähköisti tunnelman.

Osa oppilaista alkoi riehua ja heitellä paperiroskia käytäville. Kahakan yhteydessä ainakin yksi ikkuna rikkoontui.

Vantaankosken yläaste ei kommentoi tapahtunutta.

Vuoden 2003 perusopetuslaki antoi opettajalle ja rehtorille mahdollisuuden poistaa vastusteleva oppilas luokasta fyysisiä voimakeinoja käyttäen. Kuraattorilla tätä valtaa ei ole.

Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo suostuu toteamaan vain, ettei Vantaan kouluissa yleensä soiteta poliisia paikalle harkitsematta asiaa ensin tarkkaan.

– Palkkalistoillamme on turvallisuusasiantuntija, ja usein kouluista otetaan häneen yhteyttä haasteellisissa tilanteissa. Hän antaa suosituksen siitä, miten toimitaan.

Turvallisuusasiantuntija Timo Varpula puolestaan kertoo, että yleensä Vantaan kouluista soitetaan poliisille yhteensä pari kertaa vuodessa. Useimmiten kyse on joko väkivaltaisesta tilanteesta tai ilkivallasta kuten koulun seinien töhrimisestä.

Viime vuonna poliisia tarvittiin poikkeuksellisen usein Kauhajoen tapahtumien poikimien koulu-uhkausten vuoksi.

IS-STT

Lue myös:

1 kommentti

  • 7 kalapuikkoa muualla!

    / Vastaa

    Vantaan talous on kuralla. Siitä johtuu, että kun muualla (Helsingissä) annetaan kalapuikkoja 7 saa vantaalainen (valtion könttäsummasta Vantaan osoittaessa kouluille) niukemmin. Kun koulussa 70-80 luvulla sai vielä kilpailla kuka syö eniten lihapullia ja joku jaksoi syödä 18 ei nykyisin, taloudellisesti parempana aikana sijoiteta kouluruokailuun niin paljon rahaa. Politiikalla tätäkin asiaa voisi paremmin ratkoa kuin poliisin voimin.

    13-vuotiaan pojan isänä tiedän, että ainakin poikani syö saman annoksen kuin aikuinen mies. Ja on silti hoikka, kasvavassa iässä kun on. Muissa Helsingin kouluissa annetaan enemmän ruokaa ja jos joku ottaa ylimääräisen, ei sitä lautaselta jahdata. Kurinpito-ongelmat pyritään hoitamaan ilman poliisia.

    Oppilaan on turha rohmuta ylimääräisiä, jos jokaisella muulle on sääntö, että 3 otetaan. Vanhemmat miettiköön vaaleissa tarkemmin, niin omat lapsensa saavat paremmin sitä ruokaa koulussakin.

Vastaa käyttäjälle 7 kalapuikkoa muualla! Peruuta vastaus

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi