Olet tässä:  / Arkisto 2009 / Kauhajoen kouluammuskelu / (10.1.2009) EU-poliisit Suomeen oppimaan koulusurmista

(10.1.2009) EU-poliisit Suomeen oppimaan koulusurmista

EU-maiden poliisit tulevat Suomeen oppimaan koulusurmista. Aamulehden mukaan kustakin EU-maasta tulee kaksi tai kolme asiantuntijapoliisia. Poliisit on kutsuttu Suomeen tammikuun 22. päivänä järjestettävään sisäministeriön seminaariin.

Seminaarissa keskustellaan muun muassa siitä, miten poliisin kannattaa mennä sisälle ampumavälikohtaukseen. Myös Suomen poliisi haluaa kuulla muiden maiden taktiikoista aseellisissa piiritystilanteissa.

Vuodesta 2011 alkaen poliisin karhuryhmä voi saada tarvittaessa apua EU-maista ja lähteä itse apuun muihin unionin jäsenmaihin esimerkiksi terrori-isku- tai kaappaustilanteessa.

Sisäministeriössä valmistellaan paraikaa lakimuutoksia, jotta EU-maiden yhteistyö onnistuu tulevaisuudessa. Uudistusten taustalla on joulukuussa tehty EU-tason päätös poliisin erityistoimintatyksiköiden yhteistyön kehittämisestä.

-YLE Uutiset

1 kommentti

  • Mä vaan

    / Vastaa

    No niin, nyt varmaan itsetunto nousee taas! Suomalaiset valloittavat maailmaa koulumurhilla. Hallitus ei ole pannut tikkua ristiin lopettaakseen kouluväkivallan, päin vastoin: aseiden myyntiä ei ole kielletty, koulujen määrärahoja leikataan, kouluterveydenhoidon resurrseja vähennetään.

    Hallitus sai varttitunnissa valmiiksi lakiesityksen sairaanhoitajien pakottamisesta orjatyöhön, mutta aselakien perusteelisesta uudistamisesta ei voida päättä vaikka uhriluku nousee, ja tulee valitettavasti nousemaan vieläkin, hallituksen istuessa sormi nenässä.

    Eiväthän koululaisten henget merkitse mitään kunnon asekauppaan verrattuna, vai mitä arvoisat ministerit??!!

Vastaa käyttäjälle Mä vaan Peruuta vastaus

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi