Olet tässä:  / Koulukiusaaminen / Lapsen ja nuoren masennus / Uutiset 2014 / (10.9.2014) Tällainen lapsi joutuu kiusaajan uhriksi

(10.9.2014) Tällainen lapsi joutuu kiusaajan uhriksi

surullinen-lapsi-480x290

Sosiaalipsykologi Janne Viljamaan mukaan kiusaamisen uhri häpeää usein asiaa, eikä sen vuoksi uskalla kertoa siitä vaikkapa opettajille. Usein uhriksi joutuu lapsi, joka on jollain tapaa erilainen. Hän voi näyttää erilaiselta, olla muita ujompi, puhua eri tavoin tai käyttäytyä eri lailla kuin muut.

– Keskivertoa kiusataan yleensä vähemmän. Kiusatuksi joutuu todennäköisemmin lapsi tai nuori, joka eroaa toisistaan ulkonäkönsä tai harrastustensa puolesta, kirjoittaa Viljamaa kirjassaan Kuka täällä oikein määrää. Lapsiperheen kasvatuskirja (Minerva 2014)

Myös kehitystaso vaikuttaa. Tytöillä varhainen puberteetti johtaa Viljamaan mukaan helposti kiusaamiseen, pojista se taas voi tehdä ryhmän johtajia. He kun ovat muita kookkaampia ja vahvempia. Pienemmät ja heikommat taas päätyvät helposti uhreiksi.

Kiusatun ei Viljamaan mielestä kannata yrittää muuttaa itseään kiusaajien maun mukaiseksi. Se voi vain pahentaa tilannetta, sillä toiset saattavat naureskella ponnisteluille. Hänen mukaansa toisessa ryhmässä arvostettua lasta tai nuorta voidaan kiusata toisessa ympäristössä. Toisaalta esimerkiksi koulussa kiusattu voi olla suosittu ja arvostettu itselleen sopivassa ja mieluisassa harrastusryhmässä.

Paras suoja kiusaamista vastaan on Viljamaan mukaan itsearvostus ja hyvä itsetunto, joka rakentuu kotona. Vanhempien tulisi rakastaa lastaan ehdoitta ja hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on. Itsetunnoltaan vahva lapsi uskaltaa olla oma itsensä, eikä alistu kiusaajien edessä.

Jos lapsi kertoo joutuneensa kiusatuksi koulussa tai harrastusporukassa, on asiaan syytä puuttua pikaisesti. Kiusaaminen voi heikentää itsetuntoa, syödä koulumenestystä sekä aiheuttaa erilaisia vakaviakin fyysisiä ja psyykkisiä oireita.

Kuka täällä oikein määrää – lapsiperheen kasvatuskirja (22,85 €)

Janne Viljamaa (Kovakantinen)

Miksi nykylapsilla on niin paljon käytöshäiriöitä? Keskittymisvaikeudet, häiriköinti ja työrauhaongelmat ovat yleistyneet viime vuosina. Kun kukaan ei kiellä, lapselle ei kehity itsekuria.Miten tähän on päädytty? Suuret ikäluokat kävivät aikoinaan läpi kovan latistusmankelin, joka aiheutti henkisiä vaurioita, itsetunto-ongelmia ja ahdistusta isolle joukolle ihmisiä.

viljamaa

lue lisää ja tilaa tästä kirja (22,85 €)

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi